Thursday, August 10, 2017

The Terassi


Ensimmäinen panostus talon ulkopuolisiin tiloihin. Mitäpä muuta kuin, meidän pihan tärkein; atriumpihan noin 76 m² terassi!


Viikko sitten maanantaina terassiprojekti alkoi. Koska sisällä aloitettiin lattian hionta (tämä lattia saaga saa vieläkin odottaa jatkoaan, mutta hiljaa hyvä tulee, toivottavasti...) siirtyi mies ulkotöihin.





Tämä terassiprojekti kuvaa taas tätä meidän päätöksenteon tahtia. Kolmessa päivässä päätös ja tilaus, ehdottomasti pihamme yhdestä tärkeimmästä materiaalista (näkemättä materiaalia edes ”livenä”)! Done. 


Edellisenä viikonloppuna oli puhetta, että pian täytyisi päättää mistä puusta, tai ylipäätään materiaalista, terassi tehtäisiin. Tätä ennen materiaaleja oli sivuttu nopeasti puheissa. Sunnuntaina sitten Googlettelin vaihtoehtoja. Jos rahaa olisi enemmältikin, olisi valinta ollut ehdottomasti näyttävä, ekologinen ja myrkytön accoya puu. Sitten löysin toisen mielenkiintoisen vaihtoehdon; organowoodin. Ekologinen ja myrkytön sekin.
Olimme miettineet lehtikuusta sen harmaantumisen takia, mutta tikkuuntuminen ja meidän makuun ”mökkimäinen ulkonäkö” ei siinä oikein miellyttänyt. Kun luin, että organowood käyttäytyy väriltään samalla tavalla, muuttuu hopean harmaaksi ja on lähes huoltovapaa, olin myyty. Sitten piti vakuuttaa vielä mieskin.
Maanantaina mies haki terassin runkomateriaalin tontille ja oli illalla sitä mieltä, että vielä samalla viikolla terassi tulee valmiiksi ja laudat tulee olla loppuviikosta tontilla. Vaikka lähimmästä K-raudasta. Hän tekisi terassin nyt.


Tiistaina töiden jälkeen soitin sillä hetkellä ainoalle organowood toimittajalle, minkä netistä löysin. Myyjä kertoi puusta vielä enemmän: Puu on ekologinen. Sen käsittelyn innoittajana toimii luonnollinen fossilisoituminen. Tämän fossilisoitumisen takia puu on käsitelty täysin myrkyttömillä aineilla. Ja silti se omaa parhaan paloluokituksen (meille tämä oli tärkeä tieto sillä terassin eteen tulee nuotiopaikka). Puulle myös annetaan 10 vuoden lahoamattomuustakuu. Ja mikä meille oli ulkonäön kannalta tärkeintä, vanhetessaan puu harmaantuu. Myyjä kertoi, että hänen viime kesänä itselleen asentamansa puu harmaantui jo neljässä kuukaudessa huomattavasti.  Myyjä vielä lupasi, että materiaali on tontilla perjantaina. It’s a deal! Samana iltana toinen puhelu ja tilaus sisään.  

Terassin suunnitelmat oli tehty jo hyvissä ajoin. Silti viimeistelysuunnitelmat syntyi miehen omana visiona työn edetessä. Vastahangoin päätin, että luotan hänen suunnitelmiin ja visioon. Ja onneksi luotin!

Edes sateinen sää ei hidastanut terassin rakennusta. Säällä kun säällä rakentaminen eteni hurjaa vauhtia. Kiitos myös ihanien ystävien jotka kävivät auttamassa!!

Nyt meillä on upea atriumpiha käytettävissä!

Ja minkälaisen silauksen terassi antoikaan talon ulkomuodolle! En ihan itsekään uskaltanut odottaa näin suurta muutosta, minkä terassi toi.

Nyt voin sanoa, että sit back, relax and enjoy! Meidän terassi kuvina:










Thursday, July 20, 2017

Pinnat

Nyt alkaakin se aika raksalla kun meikäläistäkin alkoi taas rakentaminen kiinnostaa.
Ei nyt toki ihan kannata väärin käsittää, kyllä se on edelleen yhteinen koti ja kiinnostus mitä rakennetaan, mutta tähän saakka itse rakentaminen on ollut täysin mieheni juttu.
Hän on siellä kevään ja kesän mittaan ahkeroinut ihailtavalla energialla. Ja paljon on toki talo edennytkin. Vaikka täällä blogin puolella on edelleen hiljaista ollutkin, on talolla tapahtunut. Instassa onkin kuvien muodossa edistymistä päässyt seuraamaan (jos et jo ole löytänyt meitä Instagramista, tule seuraamaan: @cubosta).

Edellisen postauksen jälkeen talo on saanut sisältöä; lattiavalu on tehty ja kuivatettu. Väliseinärungot ja väliseinät on rakennettu ja aika pitkälle myös tasoitettu. Nyt se alkaa näyttää jo ihan talolta sisältäkin, eikä vaan isolta hallilta 😊

Lattiavalu meni erinomaisesti ja sai kuivua kaksi viikkoa muovien alla.

Lattia juuri muovien poiston jälkeen.

Kuivuminen jatkuu edelleen (hyvältä näyttää jo).

Palataanpa hetkeksi vielä edelliseen postaukseen; lattiaan

Lupasin kertoa heti kun on lisää kerrottavaa lattiasta. No, eipä tässä kauheasti kerrottavaa ole! Tekijät ovat kiven alla...
Valu sujui oikein mainiosti. Jo betoniseoksessa huomioitiin se, että lattia tulee jäämään betonipinnalle. Valun tekijä valittiin ammattitaidon ja suosituksien mukaan.
Jo kuivumisenkin jälkeen lattia näyttää minun silmään hyvältä. Vain kaksi hiuksen ohutta halkeamaa talon sisäkulmissa, mutta niitä osattiinkin vähän odottaa. Eikä nekään haittaa. Halkeamat kuuluvat betonilattiaan. Nyt lattia on kuivunut sen neljä viikkoa ja oltaisiin jo hiontaa ja pintakäsittelyä varten valmiina.
Mutta ei ole tekijöitä. Kahta firmaa ollaan kovasti "kosiskeltu" ja yritetty saada tarjous sekä sovittua ajankohta pintakäsittelylle. Tuntuu vaan aivan käsittämättömälle, että tämä voi olla näin vaikeaa... Toki, en ole kovin monesta yrityksestä kiinnostunutkaan, koska haluaisin meille vain parhaat tekijät! Lattia on yksi hallitsevimmista pinnoista talossamme, ja edelleen minulle se "tärkein", sydäntä lähellä oleva asia tulevassa kodissamme. En tiedä pitäisikö näiden firmojen oven eteen viedä kottikärryllä kultaa Ruotsista, että olisivat kiinnostuneita? Vai onko töitä niin paljon, ettei kerkeä edes laittaa vastausta; kiitos tarjouspyynnöstämme, mutta hukumme tällä hetkellä töihin...? 

Makuuhuoneiden käytävien seinät vaihe vaiheelta.






Mutta siis ne pinnat

Tiedän jo lähes koko talon osalta minkälaista pintaa mihinkin tulee; värit ja materiaalit. Nyt vaan nämä materiaalit pitäisi konkreettisesti löytää jostain! Ei riitä enää, että no, tuohon tuota väriä, kylppäriin sen ja sen näköinen ja kokoinen laatta.
Enää ei voikaan surffata internetin ihmeellisessä maailmassa ja etsiä ideoita. Nyt pitäisi jalkautua kauppoihin kysymään tarjouksia ja löytämään juuri ne ajatuksissani olevat tietyn väriset ja kokoiset laatat. Kunhan ne oikeat materiaalit löytyvät esittelen ne erikseen.

Ensimmäistä kertaa tuli sellainen tunne, että se mitä haluaisin on ehkä jotain muuta kuin perus rautakauppa tavaraa. Vaikka eipä se haittaa jos se perus rautakaupasta löytyisi, ei se toki haittaa, epäilen vain ettei löydy. Sitten joku meni vielä sanomaan, että tilausmateriaaleilla voi olla pitkätkin toimitusajat. Kun mies taas sanoi, että piankin voisi niitä pintamateriaaleja alkaa valitsemaan ja hankkimaan. Jaiks!
Mutta yhtä aikaa JES! Tämä vaihe alkaa tuoda sen konkreettisen tunteen siitä, että siellä se koti ihan oikeasti valmistuu ja sinne jossain vaiheessa pääsee oikeasti muuttamaan!

Joten eiköhän tässä aleta seuraavaksi ravaamaan kauppoja läpi.

Toki ravataan ensin vielä kesäloman tulevalla viikolla Mikkelin asuntomessut läpi. Tällä kertaa sitä tulee katsottua asioita vähän eri kulmasta kun oma talo on jo hyvää vauhtia valmistumassa. Olen lähdössä sinne varmoin mielin, etten sieltä mitään mullistavaa uutta enää keksi (naisen mielihän ei tunnetusti koskaan muutu!?). Vaan haetaan lähinnä niihin muutamiin puuttuviin asioihin kuten pihaan, nyt oikeasti ideoita. Pihoja kun ei tullut viime vuonna edes vilkaistua.

Tänään mies valmisteli sisäkattoja viikonlopun levytys projektia varten.





Sunday, June 4, 2017

Betonilattia, minulle jopa pakkomielle ja siksi suuret odotukset...


Muu elämä pitää hyvin kiireisenä ja siitä syystä ollut vähän hiljaisempaa täällä blogin puolella. No, ehkä sitä tännekin aktivoituu kun mennään kohti minulle "tärkeitä" rakennusvaiheita (jos näin voi sanoa, kaikkihan tässä on yhtä tärkeää kun omaa kotia rakennetaan...).

Mies ahkeroi raksalla lähes päivittäin. Ihan innoissaan. Onneksi, ja tämän ansiosta hommat etenee hyvää vauhtia. Itsellä on lähinnä se, ei niin kiva, laskujen maksajan rooli. Siinä ehkä syy miksi tuntuu, etten ole kovin intensiivisesti tässä kohtaa mukana rakentamisessa... Aikansa kutakin. Annan ehdottomasti tässä kohtaa tilaa miehelle nauttia rakentamisesta (kun siitä ainakin vielä nauttii)!

Tosiaan, ulkoapäin talo on ollut jo jonkin aikaa kovin valmiin näköinen.

Kuvan laatu ei paras, mutta peittää hyvin sotkuista pihaa


Sisällä hommia riittää. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että putkityöt alapohjassa alkavat olla valmiit. Ja lattian valmistelu (raudoitukset ja putkitukset) valua varten alkavat myös olla valmiit.
Ja sitten olisikin vuorossa se vaihe mistä minulla on isoimmat odotukset ja toiveet: lattia.





Siitä lähtien kun päätimme aloittaa rakentamisen, yksi pintamateriaali on ollut minulle päivänselvä valinta: betoni, betonilattia.
En oikein edes tiedä mistä se ajatus tuli. Jo ennen asuntomessuillekin lähtöä, merkitsin sinnekin kohteet joissa pitää käydä lattian takia. Jostain tämä selkeä visio (okei, lähes pakkomielteinen) lattiamateriaalista on tullut ja siitä en ole luopunut, enkä luovu. Vaihtoehtoja on toki punnittu; mikrosementti vai eri vaihtoehdoin käsitelty betoni. Ja nyt olen jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että koska mikrosementtikerros on niin ohut, se ei voi olla yhtä kestävä kuin pinnoitettu betoni. Korjatkaa jos olen väärässä!
Lattialta kun haluan kestävyyttä ja helppoutta. Ja toki myös hyvännäköisen ulkonäön. Ja se onkin sitten kaikkia kauhutarinoita luettuani se, mitä hieman kauhulla odotan. En odota betonilattian olevan tasaisen näköinen, ei missään nimessä! Sen pitää olla eläväisen näköinen, betonin näköinen ja halkeamiakin saa olla (kunhan ei liikaa). Lattia tulee olemaan hyvin hallitseva ja näkyvä elementti (sama pinta tulee kaikkialle 165m2 taloon, paitsi märkätiloihin) on odotukset oikeastaan jäätävän korkealla. 😅 
Näen jo mielessäni valmiin lopputuloksen, sekä sen unelmien lattian, että sen täysin pieleen menneen... 

Nyt varmaan kaikki olettaa, että paljastan keneltä olemme työn tilanneet?

Ei vielä keneltäkään!! 😄 Varteenotettava vaihtoehto on, mutta emme ole päässeet vielä asiasta kunnolla keskustelemaan. Valun tekijä on, mutta itse betonille jäävän käsittelyn osuus on vielä auki... Tätä osuutta en halua tehtäväksi itse! Vaikka puolensa siinäkin varmasti on, mutta otan mieluummin tähän projektiin ammattilaisen tekijäksi, jotta jälkikin olisi sen mukaista.
Joten hyviä suosituksia otetaankin edelleen ilolla vastaan!
Ja kokemuksia, niistä olisi myös ihana kuulla, niin itse prosessista kuin myös, jos joku jo elelee sen ihanan betonilattian kanssa!

Vastauksia ja tilannekuvausta lattian suhteen saamme odotella varmaankin tuonne juhannuksen tienoille, kunhan vain valun suhteen kaikki menee kuten suunniteltu.

Piinaavaa odottelua siis.

Sunday, May 14, 2017

Ei toivottuja vieraita raksalla

Kuinkahan moni omakotitalotyömaa on valvottu?

No, meidän on tästä päivästä lähtien.

Eipä ollut mukava yllätys tänään äitienpäivän aamupäivänä (eikä olisi ollut minään muunakaan aamuna) kun talolle mennessä mies totesi, että tänne on yrittänyt joku sisään!
Raksaoven salpaa oltiin väännelty. Näppärät rosvot olivat lavalta ottaneet rikkinäisen niittipyssyn ja sillä yrittäneet väännellä lukkoa auki. Eivät olleet onneksi onnistuneet. Liekö suunnitelmissa tulla takaisin... No nyt heitä odottaa kamera.
Haettiin myös kaikki työkalut pois. Onneksi talolla ei  ole vielä paljoa arvokasta irtotavaraa, joten työkalut oli helppo viedä pois pitkäkyntisten saatavilta.

Hankittiin miehen perheen mökille valvontakamerajärjestelmä muutama viikko takaperin. Lähinnä talvea varten, että voi seurata lumitilannetta. Appivanhemmat totesi, että pitäkää te kamera ja järjestelmä nyt raksan ajan.
Tutkittiin laitteet ja testattiin, mutta hyväuskoisina ajateltiin kumminkin, että tuskin niitä nyt tarvitaan. Ja niin ne jäi tuohon odottelemaan. Niinhän siinä vain kävi, että käyttöön ne nyt sitten meni. Onneksi näin! Että oli heti mistä ottaa käyttöön. Nyt vaan vielä isot kyltit tontin ja talon kulmalle, että varmasti tietävät pääsevänsä kuvaan jos omin luvin meidän talolle yrittävät!

Lähinnä ärsyttää. Mutta onneksi (!) eivät olleet päässeet sisään, sillä kyllä sieltä olisi monen tuhannen euron edestä löytynyt niitä työkaluja.
Vaikka tuleva koti on vielä ihan raksa työmaa, niin kyllä siinä silti kytee ajatus, että miten joku kehtaa meidän kotiin yrittää tunkeutua!?

Eihän se kamerakaan kaikkia yrittäjiä estä, mutta kyllä se tuo vähän rauhaa yöuniin. Kunhan sitä nyt ei ihan ala yötä myöten kyttäämään koneelta livekuvaa, mitä talolla tapahtuu...


Wednesday, May 3, 2017

Meidän kaunis katto

Tässähän on jo vierähtänyt tovi, kun täällä olen viimeksi käynyt kirjottelemassa. Kevät väsymystä varmaankin. Onneksi ei miehellä. Hän on tällä hetkelläkin ahertamassa tulevaa kotia valmiiksi. Onni on mies joka innoissaan rakentaa, eikä meinaa pysyä poissa talolta (ei edes vappuna) 💕

Instagramin seuraajat (@cubosta) tietävät, että tällä aikaa talo on saanut katon. Arvoisensa hatun. Hienon konesaumapeltikaton!



Tämä vaihe oli meille "helppo". Ystävä on peltiseppä, joten ei ollut epäselvyyttä millainen katto meille tulee, ja kuka sen tekee.
Viime viikon ovat puurtaneet katolla pitkää päivää ja tänään tuli valmista.
Säät eivät ihan katolla olijoita suosineet; yhdenkin päivän aikana tuli lunta, räntää, vettä ja ukkosta! Mutta sinnikkäästi tekivät, ja nyt meillä on kaunis "katto pään päällä".

Katto on niin upea, että saatte nyt ihailla sitä vähän joka suunnasta.














Ulkoapäin voisi kuvitella, että on jo kovinkin valmista. Mutta sisällä on vielä "vähän eri meininki".



Altapäinkin talo valmistuu. Putkari on ahkeroinut alapohjassa. Sieltä se eräskin päivä kaivautui luukusta ulos kun olin tontilla käymässä. Meillä on siis tuulettuva alapohja ja lattian alla on noin metrin verran "tyhjää" tilaa (putkista täyttyvää tilaa) missä ryömiä.

Nyt on vuorossa höyrynsulkujen ahkerointi, jotta saataisiin puhallusvillat tilattua ja eristystyö alkuun.

Eikö olekin hienoa, kun täällä kirjottelen näistä vaiheista, ihan kun tietäisinkin niistä jotain 😁
Todellisuudessa höyrynsulut on mulle sinistä muovia mitä tulee kattoon, eikä mitään ajatustakaan miksi, miten tai mihin sitä tarvitaan. Onneksi mun ei tarvitse tietää tai ymmärtää kaikkea!

Mutta seuraava vaihe josta haluankin jo ymmärtää ja tietää huomattavasti enemmän on lattia. Meille tulee betonilattia. Se aihe vaatii ihan oman tekstinsä, joten siitä varmaankin seuraavalla kerralla.

Thursday, April 20, 2017

Mitä ihmettä pihaan?

Talon rakentamisessa tahtotilat ja visiot tulevasta ovat olleet hyvin selvät. On ollut aikalailla alusta lähtien selvää minkälaisia värejä halutaan, materiaalit, tyyli, pinnat, muodot ja yksityiskohdatkin.

Mutta, että minkälainen piha!? Ei aavistustakaan! Olin autuaasti siirtänyt pihan suunnittelun johonkin hamaan tulevaisuuteen. Siihen vaiheeseen kun ollaan muutettu ja aivan lopen kyllästyneitä koko rakentamiseen ja sitten äkkiä vaan jotain pihalle.

Tästä jo ehkä käy ilmi, etten ole mikään Viherpeukalo Multasormi. En ole koskaan haaveillut isosta pihasta jota pitäisi olla kuokkimassa ja kyökkimässä päivät pitkät. Ehkä haastava asetelma tulevalle omakotitaloasujalle...
Sitä paitsi, ainoat kukat jotka saan pidettyä hengissä on leikkokukat. Niidenhän kuuluukin kuolla viikon sisään.

Se on ollut osin vitsi, että asvalttia vaan joka puolelle. Mutta pieni toden jyvä siinäkin vitsissä on ollut.

Nyt tontti onkin sen verran iso, että talon reunoille jää hyvin tilaa ja ne pitäisi suunnitella jotenkin.

Ja sitä multamaata on nyt ympäri taloa. Eniten siinä ahdistaa se, että sehän kulkeutuu taloon sisään koko projektin ajan. Ollaan mietitty nurmikon istuttamista. Ihan perinteisillä siemenillä; edullista mutta aikaa vievää. Vai siirtonurmea; kallista mutta helppoa.

Mutta eihän tämä päätös edes riitä. Pitäisi varmaan istuttaa jotain puita, jopa pensasaitaa (mutta ei mitään sellaista mitä joutuu kamalasti haravoimaan syksyisin).
Kukkien istuttamista en uskalla edes ajatella (sitä paitsi ne houkuttaa ötököitä ja ampiaisia joten ne taitaa jäädä taas hyvin vähälle). Kivetystä olisi ehdottomasti saatava, ja tontin reunoja pengertää... Miten, mihin, millä, mitä...?

Ja näistä edellä mainituista voi varmaan jo lukea rivienvälistä, että tähän pihaanhan ei ole budjetoitu juurikaan rahaa. Mieluummin kun käyttäisin ne pihaan menevät eurot johonkin talon sisällä.

Haastava yhtälö? Eipä juurikaan 😄

Sivu pihaa...

Takapihaa...

Joka puolella pihaa... 


Friday, April 14, 2017

Pääsiäisloman alku ja Ilta-aurinko

Hyvää pääsiäistä!
"Mitä te teette pääsiäisenä?" "Ai me vai?" "No rakennetaan tietty!" 😃 
Olisihan se ollut ihan kiva lähteä viettämään pääsiäistä johonkin, mutta hei!
Nyt rakennetaan 😅

Mehän lähdettiin tähän projektiin aika extempore, jos näin voi sanoa. Ihan vaan siksi, että löytyi tontti, meille hyvältä sijainnilta.
Ei osattu tai ymmärretty miettiä, että sopiiko talo tontille, tai mitkä ovat ilmansuunnat taloa sijoitellessa tontille.
Meillä kävi tuuri! Ihan mieletön tuuri!
Tänään mentiin illalla taas siivoilemaan talolle (siellä on kohta puhtaampaa kun meillä kotona...). Ihana ilta-aurinko paistaa meidän atrium pihalle! Nyt en tosiaan malttaisi odottaa, että talo valmistuisi. En malta odottaa niitä hetkiä kun voi vaan istuskella terassilla ja nautiskella ilta-auringosta...


Talon sijainti on hyvä, mutta alavalla maalla ääni kantautuu aika hyvin. Se ei tosin haitannut yhtään kun miehen kanssa "keskusteltiin" suojamuovien irrottamisesta. Eipä kai se haittaa, jos lähistön naapurit tietävät mitä mieltä minä olen ikkunoiden suojauksesta. Oppivathan tuntemaan uudet rakentajat hyvin 😉 

Pääsiäinen menee tosiaan talolla. Miehellä ainakin. Lattian valmistelu alkaa!


Mitähän tälle pihalle tekisi...?

Makuuhuoneiden "siipi" ja käytävän ikkunat

Vesikaton asennus alkaa parin viikon päästä


Haluaisin jo istuskella terassilla nauttimassa ilta-auringosta!










Tuesday, April 11, 2017

Talo on luovutettu meille !

Asentajien ahkera työ on saatu päätökseen ja talo on tänään luovutettu virallisesti omistajilleen, meille.

Tähän kohtaan varmaan pitäisi kirjailla kuinka tontilla on juotu luovutus kahvit ja seremoniallisesti luovutettu avaimet meille. Itsehän en tänään päässyt talolla edes käymään, vaikka ahkerasti siellä ollaan päivittäin pyörittykin. Ja ovet ovat tontilla, odottavat että me asennamme ne.

Mutta tämä reilu viikon kestänyt asennusvaihe on kyllä silti ollut huippu hienoa seurata. Joka päivä on talon valmistuminen edistynyt silmissä.

Siis ajatelkaas, meidän mukavat asentajat tuli ensi kertaa meidän tontille 2.4 valmistelemaan rungon saapumista. Runko saapui maanantaina 3.4 ja talo oli maanantai-iltapäivällä pystyssä. Asentajat pääsivät lähtemään ansaitulle pitkälle viikonlopulle torstaina 6.4. Eilen tulivat ja tänään tehtiin luovutus meille. Näin nopeasti koko homma hoitui! Ja täytyy taas tähän kohtaan sanoa, että kyllä ollaan oltu tyytyväisiä Teri-taloihin! Ei me varmaankaan mitään kauhean hankalia asiakkaitakaan olla, mutta yhteistyö on mennyt tosi hyvin.

Tontti on muuttunut taloksi. Myös puheissa. Talolla on käyty ahkerasti. Mies päivittäin ja minäkin lähes päivittäin. Pientä siivoamista on riittänyt ja voi kuinka kivaa se on ollutkaan.

Kun tuo talo tupsahti noin nopeasti, niin minähän jo odottelen, että loppu rakentaminen sujuu yhtä nopeasti ja päästään muuttamaan pian 😁

Ei se ihan niin nopsaa taida kumminkaan käydä. Vesikaton asennus siirtyi juurikin tänään viikolla eteenpäin... No viikko sinne tänne, aluskatteen pitäisi kestää (niin ne on mulle kerrottu), kunhan nyt ei tulis mitään kauheita pääsiäismyrskyjä... Voisin varmaan valvoa päivittäin siellä katon kuntoa ja tilannetta, pyyhkiä ja lakaista taloa, putsata ja puunata, halailla ja silitellä meidän tulevaa kotia. Voi kun pääsis jo muuttamaan!

Mutta kyllähän tämä tästä etenee. Seuraavat stepit on jo suht valmiina. Vesikatto, putkari, IV-asentaja ja sitten lattian valmistelu valua varten.

Lattiassa onkin seuraava pähkinä vielä purtavaksi. Haluan ehdottomasti suurimpaan osaan taloa betonilattian. Ei olla vielä päätetty millä tavalla se toteutetaan. Joten nyt kaikki vinkit ohjeet, tekijät ja kokemukset otetaan avosylin vastaan!

Tältä meillä näyttää nyt!


P.S instassa @cubosta videokuvaa


Monday, April 3, 2017

Rakkaudesta Cuboon


Tässä kuvina kun meidän Cubo syntyi tänään.

Ensimmäinen seinä nousee

Tämän päivän fiiliksiä on vielä vaikea pukea sanoiksi. Mutta nyt se rakkaus viimeistään syttyi ❣

Ensimmäinen seinä! Talon pääty.

Pala palalta.

Asentajien työtä oli mahtava seurata. Ja mikä mulle tärkeintä: Todella mukavat asentajat tuli meidän taloa pystyttämään! 😊

Odotettu, atriumpiha alkaa muodostua


Pääsisäänkäynnin muovitukset näyttää kuin tietokoneella piirretyltä
Mustaa ulkoseinää 💗
Nyt siellä on talo



Meidän koti 💓



Sunday, March 26, 2017

Pakettia odotellessa voi jakaa pari vinkkiä


Edellisviikolla valmistui perustukset ja viime viikko oli hiljainen tontilla, mutta tämä muu elämä talon ympärillä oli sitäkin vilkkaampi.

Vinkki: Kun rakennat taloa, ei välttämättä siihen hetkeen kannata haalia hirveästi muita proggiksia... Rakennusprojektissa on ihan tarpeeksi hallittavaa, suunniteltavaa, päätettävää, mietittävää, hoidettavaa, säädettävää, sählättävää niistä tunteista puhumattakaan.

Nyt kun perustukset on valmiit (ja on muuten hienon näköiset, kuten kuvasta näkyy) ja pohjatyöt sivutäyttöinen alkaa olla lähes valmiit voi jo tehdä pienen välitilinpäätöksen budjettiin. Autz!

Vinkki: Taisin täällä jo kerran sanoa (ehkä jopa kaksikin kertaa), että maa- pohja ja perustustöihin kannattaa budjettiin arvioitu summa kertoa vielä kolmella. Etenkin jos talo on yhtään vähääkään tavallisesta poikkeava, tai jos tontin maaperä ei ole ihan se ihanteellisin rakentamiselle (harva on).

Lisää tipsejä budjetin suunnitteluun. Se on jännä juttu kun luulet, että kaikki kunnallistekniikan ja kunnan lupamaksut on jo hoidettu (summista näin olisi ainakin voinut päätellä) niin kas, luukusta tupsahtaa lisää maksuja.

Vinkki: Jos rakennat ensimmäistä kertaa, niin soita (!) ja kysy kunnaltasi esim. mitä maksaa sähköverkkoon liittyminen. Mitä maksaa vesijohtoverkostoon liittyminen kaikkine kuluineen. Näitä kun ei voi kilpailuttaa, että otanpa veden mieluummin tuosta johdosta tuon toisen sijaan. Nämä laskut ei auta kuin kiltisti maksaa jos aikoo peseytyä uudessa kodissa tai käyttää sähköllä toimivia laitteita. Näissä hinnoissa näin maallikolle haiskahtaaa ihan täysin kiskonnan maku... Ihan kammottavia summia pitää maksaa siitä, että pääsee liittymään valmiiseen vesijohtoverkkoon. Nämä maksut ovat kohtuu suuria (ainakin meidän ilmiömäisessä kunnassa). Voin ihan rehellisesti sanoa, että me emme osanneet varautua näihin ihan oikeassa mittakaavassa omassa budjetissamme.

Sitten olisikin meidän vuoro kysyä teiltä lukijat vinkkiä meille 😏  
Saimme työmaakyltin talotoimittajalta. Tätä minä jo vähän odottelin: Nyt ollaan virallisesti "oikeita rakentajia", kun meillä on kyltti 😂 Kummallisia mielleyhtymiä pienellä ihmisellä...
Kylttiin pitäisi täydentää kohta jossa lukee Kohde. Mitä siihen kuuluu kirjottaa??
Innolla jo odotan, että päästään viemään kyltti nököttämään tontin reunaan!

Nyt niitä muuten alkaa pukkaa. Saapumisilmoituksia! Nämä ei sitten ihan ole niitä perus "pakettinne on noudettavissa" lappuja. Talotoimituksen saapumisilmoitus tuli! Ja lähes heti perään "ihan perus textari": kattoristikoiden saapumisilmoitus!

Joten hiljaiselo tontilla päättyy ja nyt alkaa taas ensi viikolla tapahtumaan!
Hui miten jännittävää!!

Näin nousi ontelolaatat paikoilleen.